Ohjaaja, Masurkan päivätoimintakeskus

Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimiala, Aikuissosiaalityön palvelut
Masurkan päivätoimintakeskus
Solkikuja 8b, 01600 Vantaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeusOsuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.

Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme!  

Haemme OHJAAJAA Masurkan päivätoimintakeskukseen vakituiseen työsuhteeseen!

Masurkan päivätoimintakeskus järjestää osallisuutta tukevaa työ- ja päivätoimintaa aikuisille kehitysvammaisille henkilöille arkisin klo 7.00–17.00 välillä. Yksikkömme muutti Vantaan Ilolasta toisiin toimitiloihin Myyrmäkeen 5.8.2024. Asiakkaita käy toiminnassa 15, ohjaajia on kuusi. Toimintamme tulee laajenemaan syksykauden aikana.

Ohjaajana työskentelet asiakkaiden kanssa yksilö- ja ryhmämuotoisesti. Osa asiakkaistamme tarvitsee vahvaa tukea päivittäisissä toimissaan, joten työnkuvaasi kuuluu myös perushoidollisia tehtäviä yksilöllisten asiakastarpeiden mukaisesti.

Ohjaajan tehtäviin kuuluu toiminnan suunnittelu, toteutus, arviointi sekä kehittäminen yhdessä asiakkaiden, työyhteisön ja verkostojen kanssa. Toiminnassa otamme aina huomioon asiakkaan osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden. Asiakkaan vastuuohjaajana toimiminen, jatkuva palvelun tavoitteiden arviointi ja kirjaaminen ovat olennainen osa päivittäistä työtä. Käytämme työssämme Apotti-asiakastietojärjestelmää.

Työtehtäviin kuuluu myös muita erikseen sovittuja vastuualueita mm. yksikön lääkehoidon toteuttaminen.

Arvostamme puhetta tukevien ja korvaavien menetelmien ja multisensorisen työn menetelmien osaamista ja ohjaustaitoja. Luemme eduksi myös erityisosaamisen esim. musiikin, liikunnan, median, ilmaisutaiteen alalta sekä kokemuksen vammaistyöstä ja kirjaamisesta.

Järjestämme haastatteluja jo hakuaikana, joten haethan pian.

Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?  

Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin tarjoamalla     

  • lounasedun 
  • 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työsuhdematkalippuedun 
  • työterveyshuollon ennaltaehkäisevät ja yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut 

Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa

Tutustu tuleviin työkavereihisi > Töissä VAKEssa -blogit 


Tietoa palvelussuhteesta:

Palvelussuhteen kesto: Vakituinen, alkaen 15.10.2024 tai sopimuksen mukaan -
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Työsuhde
Kelpoisuusvaatimus: Lähihoitaja (Laki 817/2015 3§ tai 559/1994 5 § mukainen kelpoisuus ja oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa nimikesuojattua ammattinimikettä)
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: Yleistyöaika 38h 15 min/vko
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, Lääkehoitoluvan suorittaminen hyväksytysti 3 kk:n sisällä työn aloittamisesta
Tehtäväkohtainen palkka: 2 439,33 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Heräsikö kiinnostuksesi?

Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00. 

Jäikö jokin askarruttamaan?  

Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme: 

Työ-ja päivätoiminnan esimies Ashaq Heli
040 5340611
heli.ashaq@vakehyva.fi

Vastaava ohjaaja Marja-Leena Viljanen
040 3047642
marja-leena.viljanen@vakehyva.fi

Tavoitettavissa arkisin klo klo 9-15


Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen  ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa.  Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi. 

Lue meistä lisää Meille töihin-sivullamme ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät 

Hakuaika alkaa: 30.09.2024 12:00Hakuaika päättyy: 14.10.2024 16:00
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Perustiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Puhelin *
Katuosoite *
Postinumero *
Postitoimipaikka *
Onko Vantaan ja Keravan hyvinvointialue nykyinen työnantajasi? *

Koulutus
Ylin suoritettu koulutustaso *
HUOM! Koulutukset järjestetään automaattisesti valmistumisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Oppilaitos
Tutkinnon nimi *
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Pää- ja sivuaineet, erikoistumisaineet, suuntautuminen
Valmistumisvuosi
vuosi
Opinnot kesken
Keskeneräisten opintojen opintopisteet ja arvioitu valmistumispäivämäärä
Muut tehtävän kannalta olennaiset koulutukset tai kurssit
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työkokemus
HUOM! Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan.
Työnantaja
Tehtävänimike *
Tehtävän sisältö ja tärkeimmät vastuut
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde päättyi
kuukausi vuosi
Työsuhde jatkuu edelleen
Aiempi työkokemus lyhyesti (Ajanjakso, Työnantaja, Tehtävänimike, Tehtävän sisältö)
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Äidinkieli *
1. vieras kieli
2. vieras kieli
3. vieras kieli
Hakemus
Kerro itsestäsi ja osaamisestasi
(Korkeintaan 5000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Saammeko käyttää hakemustasi myös muissa vastaavissa rekrytoinneissamme? *

Onko sinulla oikeus työskennellä Suomessa *




Liitteet
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
CV