Lähihoitaja (vuorotteluvapaan sijaisuus), Koisorannan palvelukeskus

Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimiala, Aikuissosiaalityön palvelut
Koisorannan palvelukeskus
Koisotie 5, 01300 Vantaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeusOsuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.

Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme!  

Haemme LÄHIHOITAJAA vuorotteluvapaan sijaiseksi Koisorannan palvelukeskukseen. 

Palvelukeskuksen yksiköissä asiakasta ohjataan, tuetaan ja neuvotaan asiakkaan omien tarpeiden sekä yhdessä tehdyn palvelusuunnitelman mukaisesti mm. taloudellisten asioiden hoitamiseen, siisteyteen, elämänhallintaan liittyen.

Keskeistä on asiakkaan ohjaus arjenhallinnassa sekä asumistaidoissa tukeminen. Päivittäisessä työssäsi tuet asiakkaiden mielenterveyttä ja päihdehaitatonta arkea. 

Lähihoitajan tehtävät ovat pääsääntöisesti asumispäivystyksessä tehtävää vuorotyötä, mutta olet keskeisessä asemassa asiakkaiden asioiden hoitamisessa oma-ohjaajana.

Tehtävässä eduksi katsotaan kokemus päihde- ja mielenterveysasiakkaiden kanssa työskentelystä ja/tai asunnottomuustyöstä.  Myös maahanmuuttajatyön kokemus ja kiinnostuneisuus katsotaan eduksi. Toivomme, että sinulta löytyy oma-aloitteisuutta ja kiinnostusta oppia alasta lisää.  Pidämme tärkeänä huumorintajuista, ideoivaa-, tekevää- ja suvaitsevaista asennetta. Työ voi sisältää työskentelyä nopeasti muuttuvissa ja ajoittain hankalissa vuorovaikutustilanteissa, joten hyvistä vuorovaikutustaidoista on työssä etua. 

Tehtävässä onnistumisen tueksi tarjoamme hyvän perehdytyksen, kollegoidesi ja esihenkilösi tuen.

Vuorotteluvapaan sijaisen palkkauksen ehdot: 

Sijaiseksi voidaan palkata vain henkilö, joka on työttömänä työnhakijana TE-toimistossa välittömästi ennen sijaisuutta yhden päivän ja tämän lisäksi ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 päivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana.

Sijaisuutta edeltävä yksi päivä työttömänä työnhakijana riittää, jos henkilö on vuorotteluvapaan alkaessa alle 30-vuotias vuoden sisällä ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittanut tai alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.

Koisorannan palvelukeskuksessa on asumispäivystys, jossa asiakkaat yöpyvät tilapäisesti. Lisäksi palvelukeskuksessa on Koisokodit, joka on vuokrasopimuksella olevaa asumista. 

Palvelukeskukseen kuuluu myös Tähkätalo, jossa asutaan vuokralla ja asuntoja on 15. Lisäksi palvelukeskukseen kuuluu Oraskoti, jossa on 7 asukaspaikkaa ja asukkaat asuvat myös vuokrasopimuksella.

Meille pääsee kätevästi julkisilla kulkuneuvoilla. Omalla autolla työssäkäyville on ilmainen pysäköintimahdollisuus.

Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?  

Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin tarjoamalla     

  • lounasedun 
  • 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työsuhdematkalippuedun 
  • työterveyshuollon ennaltaehkäisevät ja yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut 

Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa

Tutustu tuleviin työkavereihisi > Töissä VAKEssa -blogit 


Tietoa palvelussuhteesta:

Palvelussuhteen kesto: Määräaikainen, alkaen 31.07.2024 - 26.01.2025
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Työsuhde
Kelpoisuusvaatimus: Lähihoitaja (Laki 817/2015 3§ tai 559/1994 5 § mukainen kelpoisuus ja oikeus käyttää tehtävään soveltuvaa nimikesuojattua ammattinimikettä)
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: Jaksotyöaika
Edellytettävät luvat: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa,
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.


Heräsikö kiinnostuksesi?

Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.

Jäikö jokin askarruttamaan? 

Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:

Palvelukeskuksen esimies Seppänen Tuomo
0503121996
tuomo.seppanen3@vakehyva.fi

Tavoitettavissa arkisin klo 9-15 välisenä aikana. 


Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen  ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa.  Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi. 

Lue meistä lisää Meille töihin-sivullamme ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät 

Hakuaika alkaa: 15.05.2024 12:00Hakuaika päättyy: 03.06.2024 16:00

Jaa ilmoitus